Keskeneräistä viikkoa.

Voishan sitä sanoa, että opiskelijaelämä on helppoo, mutta jo muutaman viikon jälkeen alkaa koulussa tuleen hommia ovista ja akkunoista niin paljon, että ei vain jaksa ajatella. Tänään oli pohdinnassa kaksi asiakaslähtöistä muotiluprojektia. Opiskelen siis Kuopion Muotoiluakatemiassa teollista muotoilua. Mikähän siinä on, että vaikka kuinka yrittää tehä ajoissa hommia niin aina ne lävähtää nassulle. No mutta pääsin kuitenkin vihdoin maksamaan opiskelutarran ja tulostamaan siitä vaadittavan kuitin vain todetakseni opintotoimiston palveluajan loppuneeksi. En siis saanut tarraa. Ei haittaa, sillä ONHAN PÄIVÄ VIELÄ HUOMENNAKIN.

Kotimatkalla kävelin ystäväni Peen (nimi muutettu) kanssa Rajalashopettiin viemään jotain kuitteja kamerasta. Peellä onnistui kuittimissio näköjään hiukan paremmin kuin meikällä. Matkalla aiheutin hämmennystä selittämällä jotain taivaanrannasta ja toisesta mielestä. Kommentoin myös kivoja rakennuksia ja kuinka Kauppakadulle on tullut uutta asfalttia.

"Jätkä on ihme sensei:"

En välttämättä, mutta oon huomannut, että ihmiset ei juuri katsele kaukaisuuteen. Liian monet näkee vain sen mitä tapahtuu 5 metrin säteellä omasta naavelista. Mun mielestä ihmiselle tekis hyvää ottaa pientä Routalempi-asennetta vähintään kerran päivässä. Pieni kakka kengän pohjassa ei tunnu niin pahalta kun huomaa, että sitä on muutenkin joka puolella. Ei vaiteskaa. Maailmassa on hirveesti kauniita asioita ja ne kaikki kuuluu siihen sunkin maailmaan. Se pieni pilvikin siellä taivaanrannassa.

Ootan perjantaita kuin kuuta nousevaa. En kyllä tiedä oonko koskaan oikeesti odottanu nousevaa kuuta, mutta rakkauteni saapumisesta tänne Kuopioon oli siis puhe. Pitäs heittä kämppä kuosiin ja sitärataa. Keskeneräinen maalaus makaa lattialla sanomalehtien päällä, eikä luo kovin kivaa feng shuita tähän pieneen yksiöön. Viikonloppuna myös tapahtuu toivottavasti sellaista, että saadaan poikain kanssa bändikämpän avaimet. Kuopion kaupunki myönsi meille semmosen kivan kopin, joka tullaan jakaan mestarillisen Smegma yhtyeen kanssa.

Kyllä, olen bändissä. Embrace The Abandoned juontaa juuresta kauas, mutta minä liityin mukaan tuossa vuoden vaihteen tienoilla. Meillä pyyhkii ihan kivasti. Kuus keikkaa takana ja studioon pitäs päästä ja äkäseen. Meidät löytää myös kasvokirjasta kun pistää tuon nimen sinne hakupalkkiin. No hä? Pakkohan tässä on mainostaa.

Nyt istun tässä ja mietin, miten saisin itseeni potkua. Kaipaan sua ihan hulluna.

Nyt voin hitaasti nousta.

Terva!

Halusin kirjoittaa niin aloitin. Mietin tosin, että kaikki muutkin tekee sitä, joten oonko liian mainstream, jos rupeen pitään blogia? Tottakai oon, mutta fuck that. Mietin myös, että tässä saattaapi käydä samalla tavalla kun monissa muissakin alottamissani projekteissa, (including: aktiivinen liikkuminen, terveellisesti syöminen, aktiivinen piirtäminen ja kitaran soitto etc.) että jää skrivaamiset ensimmäiseen entryyn. Mutta fuck that. Täältä pesee.

Käänsin uuden sivun elämässäni muutama kuukausi sitten. Sen myötä oon muuttunut. Uskon että tällä kertaa suuntaan, josta ei välttämättä tartte kääntyä pois ja jolla voin pysähdellä ja katella taakseni, ilman itkuja, huutoja ja sillat polttavia räjähdyksiä.

Muuttuminen yhdistetään monesti ikäviin asioihin. Itekin vihaan kun asiat muuttuu. Hyviä muutoksia harvoin edes huomaa. Tällä kertaa oon vaan perkeleen onnellinen, että se tapahtu.

Kyllä. Paljon on tapahtunut elämäni ensimmäisen 21 vuoden aikana, mutta tämä kirjoittelu ei käsittele menneitä astioita, paitsi ehkä tarkentavan infon muodossa. Tämä blogi kertoo seikkailusta. Seikkailusta, johon sinäkin pääsit mukaan aloittaessasi lukemaan näitä sanoja.

Seikkailu. Siinä on mun mielestä sana, jossa suomenkieli on onnistunu. Se oikeen uhkuu sitä mitä se tarkottaa. Seikkailua. Monta kivaa kirjainta jotka suhahtelee ja kolisee ja ulvoo! Kun joku sanoo sanan seikkailu, tuntuu kuin sisäinen muumini heräisi. Tekis vaan mieli lähtee pinkomaan jonnekin yksinäisille vuorille kera kivojen kumppanien. Lyhyesti: meitsi rakastaa seikkailuja.

En oikeestaan tiedä pitäskö tässä jauhaa niin paljon kun juttua tulee vai säästää myöhemmäksi. Kertokaa te joilla on kokemusta vaikka tuohon kommenttiosioon tai jonnekin. Catch me up later!

PS. Hah! Pääsimpäs alkuun.