Friends make garbage (good friends take it out)

Pari viikkoa kulki ohitse. Sen mukana tuulahduksia kaukaisista ystävistä ja rakkaasta. Olenkin elänyt sen jälkeen hiljaiseloa tämän blogin tiimoilta. Hiukan alkaa huolestuttaa, miten selviän kaikista kasaantuneista tehtävistä. En edes taida tietää, mitä kaikkea tulisi tehdä.

Joka tapauksessa olen onnellinen nyt. Kiitos täydellisen viikonlopun rakkauden kanssa ja hyvän ystävän, joka toi toivon takaisin kasvoilleni. En osaa juuri nyt oikein kertoa tarpeeksi, mutta toivon että ymmärrätte.

Kerronpa kuitenkin menneestä viikosta. Mikko saapui tosiaan viime maanantaina matalaan majaani. Arkiset päivät saivat uuden käänteen kun pojat ottivat suulliset kaneliviskiä ja pistivät illat risaisiksi. Päiväkodista asti ollaan pyöritty kausiluontoisesti yhdessä. Välimatka tekee tietysti hallaa ystäväsuhteille, mutta kuten Samae Koskinen kappaleessaan Läski Mulkku toteaa: "vaikkei oltais vuosiin nähty, niin kun me tavataan, on kuin siit' ei olis parii tuntiikaan".

Perjantaihin mennessä saatiin ääniteltyä oma tulkintamme Saran kappaleesta Pitelet Taivasta. Mikko otti junan alleen ja sain illalla kultani kotiini/kotiimme. Siitä ajasta en kehtaakaan teille sen enempää paljastaa, kuin että pääsin tekemään ensimmäistä kertaa Lasagnea. Tuli aika mahtavaa. Oltiin myöskin KoppasJuuson ja hänen avovaimonsa Tiian luksuslukaalissa kyläilemässä. Kiitos kutsusta ja ylläpidosta. I'll return the favor.

Vielä ois vähän ketsuppia (catching up) tekemättä tän blogin tiimoilta, mutta antaapa olla. Ei pidä velloa vanhoja juttuja. Toivotan kaikille hyvää tulevaa viikkoa ja pistämpä tästä vielä linkkiä hyvän väen tahkomaan tulkintaan. Kuunnelkaa se. Annatte Mikolle lisää viewsejä sen youtube-tiliin. Hups! Paljastin.

PS. Älkää antako nimen hämätä.

Kesän kuivaama asfaltti

Yöstä kiitävä valo viipyi hetken

talven hengitys sai sen värisemään

se kertoi maailmasta

ajasta, joka tulee

mutta ennen valoa tuli kuitenkin pimeä

ja se saapukoot vielä uudestaan

Voi kuinka toivoisinkin,

putoavan lehden

muuttuvan hiutaleeksi

ja hiutaleen kostuvan pisaraksi

joka lämmön mukana

haihtuisi ilmaan

Silti tulee minun odottaa

ne tuhannet lehdet

miljoonat hiutaleet

loputtomat sateet

yhä tummuvat yöt

ennen kuin saapuu

se tuoksu jota rakastan

lämpimän pisaran osuessa

kesän kuivaamaan asfalttiin

Keikkaa pukkaa.

Hojo hojo.

Huhhuh. Sai taas pelätä henkensä puolesta pari päivää kun poikain kanssa buukattiin keikka Kuopion Henry's Pubiin. Uudelle reenikselle päästiin toissapäivänä ja reenejä ei oo juuri ollu. Oli jo hilkulla, että ois pitäny perua koko missio. Onneksi luottokeikkabasistimme saapuu luotijunalla pelastamaan päivän. Kaljasalkkua ja muita korvauksia vastaan. Asiaan liittyi paljon muitakin aspesteja, mutta pääasia on, että no harm done.

On ollu hetki viime kirjotuksesta, mutta kerrankin voin rehellisesti tunnustaa, että on ollut muutakin elämää kuin tämä tässä ruudun edessä. On ollut yksi kappale ihania viikonloppuja rakkauden seurassa ja loput ressaavaa kouluviikkoa ja bändimeisinkejä. Välillä ajatukset pääsee ottaan niska-perse-otteen ja heitteleen pitkin seiniä, mutta ajan kanssa ihmiset, ajan kanssa.

Pitäis ehkä alkaa harrastaan jotain. Liikunnan puute on tosin ainakin tänään korvaantunut lenkkeilemällä reenikselle ja takasin. Välillä sitä kiroaa omaa yksiötä korkeen vuokran ansiosta, mutta tällasina iltoina oon niin perhanan onnellinen omasta saunasta. Kyllä. Muutama neliö 27:sta on valittu jonkun hienon ihmisen toimesta täyttämään hikikopin virkaa. Enkä ole nyt sarkastinen. On aivan täydellistä välillä astua tuonne kuumaan huoneeseen oluen kanssa ja hiljentyä kovan päivän päälle. Tiedätte kyllä mistä puhun.

Ennenkun astun lauteille kirjoitan vielä muutaman säkeen.

hetken hallitsevat värit

musta

oranssi

mehu ja maalaus

aivolataus

hassua huomata

ei kasvoissa ollut tuntoa

ei ilmettä tai toivoa

pelkkä: 

"mitä vittua?"

Tää seuraava kappale on huikee, ja jotenkin se muistuttaa itteeni aina syksystä. Laitan sen tähän mm. siksi.