Kuukaudet vierii nopeammin kuin uskoisin. Edellisestä postauksesta on liian kauan. Eilisen synttärisankarin kysymys: "Onko sulla vielä se blogi?", herätti pääni horroksesta ja ajattelin olevan ehkä mielenterveydellistä kirjottaa vähän lisää höpinöitä.
Kesä tekee päivistä kultaa. Hikistä kultaa. Kesäduuni kivenhakkaajana alkoi pari viikkoa sitten. Vaikkei sitä ehkä ulospäin ehkä näy niin tämä jannu on rapakunnossa. Paikat on aivan rikki ja rahaa on tienattu aika vähän. Toivon ja uskon näiden asioiden korjaantuvan vielä näiden auringon siunaamien kuukausien aikana. Varsinkin kun noita rahareikiä tuntuu ilmenevän aina vaan uusia. Suurin osa kuitenkin mieluisia. Loppukesästä autolla Irlantiin. Tä?
Kuopakselle väännettiin beiben kanssa hakemusta. Toivottavasti natsaa. Uskon monen voivat yhtyä kun sanon, että se laitos on kyllä yks saatanan juoni. Odotan tulevaa syksyä ja toivon, että pitkä odotus palkitaan ja päästään vihdoin saman katon alle asumaan. Jos ei muuten niin ehkä sitä hetken pystyy jakamaan 27 neliötä kahdestaan. Onhan siinä kuitenkin sauna hei!
Musta tuntuu, että tästä kesästä tulee hyvä. Niin paljon kaikkea hyvää tiedossa.
Hurray! Tänään päätin laajentaa hiukan tätä omaa blogikonseptia. Ei sillä että olisin aiemmin määrittänyt tälle jotkut erityiset raamit, mutta asiaan. Ajattelin lisäillä tänne hiukan tuotoksiani niin koulusta kuin vapaa-ajalta. Samalla tulee seurattua omaa kehitystä erityisesti photarin ja piirtopöydän yhteistyön tiimoilta. Toivon, että teiltä lukijoilta saisi kuulla myös palautetta. (:
Auto-sketchailua
Tää viikko alko jotenkin todella raskaasti. Väsymystä oli ilmassa ja tuntu ettei jaksanu oikein mitään. Bändin kanssa reenailtii maanantaina roimalla kädellä ja homma meni onneks todella mallikkaasti. Tavotteena ois mahtava kisakunto ens kuun bändikisan karsintoihin Kuopion Petosella. Kipakumppanit on kovia, mutta me voitetaan silti. Jospa sinne jotain tuttujakin eksyis kahtomaan?
Spaceship-meininkiä kouluproggista varten
Koulussa pitää kiirettä projektien osalta. Monialaiseen projektiin pitäis saada sähkökäyttösen moottoripyörän runkoo suunniteltua. Ei vaan tunnu ottavan tuulta alleen. Ens keskiviikkona pitäs olla jo selvät sävelet. Tänään väänneltiin kuitenki viitisen tuntia hienoa mock-uppia aiheesta. Kokkeiltiin myös miten motskariin saatais toteutettua säädettävä istuin. Tuntuu monesti olevan ongelma lyhyemmillä immeisillä nääs se satulaan kapuaminen.
Avaruudellista sisätilaa kouluprojektiin
Huomenna lähen jo Orivettä kohti. Viime vierailusta onkin hetki aikaa. Tuleva viikonloppu pitää sisällään muun muassa Akateemisen Kyykän MM-kisat. Me otetaan poikain kanssa osaa tähän huipputapahtumaan neljän hengen voimin. Varmati ainutlaatuisia tilanteita luvassa siltä suunnalta. Pitäis kyllä myös tätä kuukausien rehottanutta kuontaloa vähän somistaa. Minulla on etuoikeus siinä mielessä, että en oo koskaan käynyt parturissa tai kampaajalla. Oma äitini on harrastuneisuudeltaan lähes ammattilainen hiusteni leikkuussa ja voin hyvin heittää mitä villeimmät visioni hänen harteilleen. Tulos on aina miellyttävä. Jos on ollut vikaa, se on ollut liian villeissä visioissa!
Kaipaan Lappiin. Erityisen jengin kanssa. Siitä hurmaantuneena päätän päivittelyni tällaiseen kappaleeseen ja esitykseen jota olin myös itse todistamassa:
Dear reader, jos haluat päästä mahdollisimman lähelle sitä tunnelmaa, mitä yritän tällä tekstillä tavoitella, laita alla oleva kappale soimaan ja lue tämä sen sävyttämänä.
On sunnuntai-iltapäivä. Maataan tuossa sängyllä kahdestaan ja tiedetään, että kahden tunnin päästä on aika lähteä. Mutta ei se mitään. Ei tässä ole kiire. Saatiin päätökseen joku elokuva ja lopputekstit pyörii nyt tuossa taustalla. Olen siirtänyt tietokoneeni näytön, näppäimistön ja hiiren tähän sängyn viereen. On mukavempaa katsoa elokuvaa kun ei tarvitse tihrustaa. Tässä hetkessä ei ole mikään vialla. Kuitenkin tuntuu kuin ajautuisin irralleni. Ilta alkaa hämärtää tehden huoneesta sinertävän sävyisen.
Katselen sinua ja katselen tätä asuntoa. Kaikki tuntuu juuri oikealta. Kuinka jokainen pieni yksityiskohta tekee tästä hetkestä täydellisen. Katselen punaisia verhoja ja muistan äitini olleen täällä laittamassa niitä paikoilleen vielä kun muuttolaatikoiden sisustama asunto oli uusi ja vieras. Muistan hänen hymyilleen ja seisoen varovasti tuolla heiveröisellä tuolilla, jonka ruuveja olen joutunut muutaman kerran kiristämään tämän puolentoista vuoden aikana. Katselen valkoisia astiakaappeja ja keittiötasoa.
Mietin mennyttä aikaa tässä asunnossa. Kuinka lyhyessä ajassa voi syntyä niin paljon muistoja. Mietin sitä hetkeä, kun joudun lähtemään tästä asunnosta. Ajattelen sitä tunteiden määrää, mitä olen tämän asunnon kautta kokenut ja kuinka vaikeaa niistä luopuminen voi olla. Toisaalta, kuinka helppoa. Sillä toivon, että se hetki kun lähden tästä asunnosta, johdattaa minut meidän yhteiseen kotiin.
En oikein ole koskaan oppinut pitämään noista punaisista verhoista. Tässä muuten seesteisen sinisessä asunnossa ne pomppaavat aika ikävästi silmään. Kuitenkin ilman niitä tämä hetki tuntuisi erilaiselta, eikä ehkä niin hyvältä kuin nyt. Tai ilman tuota tyhjää viinipulloa tuossa tiskipöydällä. Sekin herättää muistoja, ei vain siitä hetkestä kun yhdessä joimme sen perjantai-iltana, vaan kaikista muistakin hetkistä kun olet ollut luonani. Hetkistä kun ruoan tuoksun sävyttämä nauru on kaikunut näissä muuten niin yksinäisissä seinissä.
Minua harmitti eilen kun en löytänyt joululahjaksi saamiani lahjakortteja. Olen melkein varma, että olen ajatuksissani heittänyt ne roskiin. Vieläkin harmittaa vähän. Mutta jotenkin tämän hetken tunnelma ei salli niin maallisten asioiden murehtimista. Sinä olet siinä ja minä katson sinuun. Olet kaunein asia mitä minulla on ollut. Ilman sinua tämäkin asunto olisi vain huone. Sinä teet siitä kodin. Meidän yhteisen kodin. Kunnes saan herätä vierestäsi muinakin päivinä kuin lauantaina ja sunnuntaina.
Jos makaisin tässä samalla tavalla kuin nyt ja sinä olisit poissa, en olisi onnellinen. Enkä näkisi tätä valtavaa kokonaisuutta. Tuntuu siltä kuin osaisin yhdistää kaikki elämäni tapahtumat ja niiden seuraukset. Tottakai olisin voinut tehdä asioita paremmin ja enemmän. Mutta tämän hetken saavuttaminen ja tämän onnen löytäminen on kaikkien valintojeni summa. Sinua minä rakastan. Sinä puhallat minuun elämän ja onnen. Se on todellisuus eilen, nyt ja huomenna.
Katson sinuun taas ja sinä hymyilet minulle kysyen mitä ajattelen. En ehkä osannut sitä silloin sanoa, mutta nyt sen tiedät.
No huhhuh. Taas menny aikaa. Perhana. Tässä alkaa käymään niinkuin pelkäsin. Tosin nyt on ollu hommia kyllä niin paljon, ettei oo juuri lörisemiselle jäänyt aikaa. Mutta BEHOLD! Minä nousen tuhkasta ja kirjoitan. Katse eteen ja taaksepäin.
Much has happened. En jaksa kyllä hirveesti siitä jakaa, mutta parhaita paloja. Oli keikka, toinenkin ja jonkinmoinen näytelmä. On tullut reissattua Orivesi-Kuopio väliä aika tiuhaan. Toivon, että keväällä vähän rauhottuu ja ehkä jotkut tulevat vuorostaan Pohjois-Savon rajan tälle puolen.
Huomenna olis liiketalouden tentti. Ei oikein pysty keskittymään lukemiseen. Tuntuu että ajatus hukkuu heti kun käy läpi niitä kirottuja luentomateriaaleja. Segmentointeja ja selektiivisiä strategioita. Ei huvita nyt olleskaan. Perstuntumalla läpi.
Huomenna poikain kanssa jäätävää treeniä koko porukalla pitkästä aikaa. Mylly pyörimään. Ollaan yhtä biissulia koitettu nauhottaa jo miljoonaan kertaan ja rupee meikällä nuppi rakoilemaan sen kanssa. Johtuen ehkä siitä että minut on äänettömästi valittu miksaamaan ja tuottamaan kyseinen raita. Eipä siinä. Hauskaa hommaa, mutta tuotokset ei tuppaa miellyttämään muita osapuolia oikein koskaan tarpeeksi. Jonkun hemmetin pienen jutun korjaaminen on aina kun aloittais alusta. Ehkä se tästä. Yhdellä interfacella ja mikrofonilla ei kauheen huikeeta laatua ainakaan minun taidoilla saada aikaan.
Onneks kohta on joulu. En oo vaan vielä mielestäni tarpeellisissa joulumainingeissa. Ei oo ehtiny fiilistelemään talvea eikä joulua. Lahjat ois viikonlopun agendassa aika must-juttu. Tosin niin on myös taidehistorian aikajana. Tänä vuonna on hiukan varaa panostaakin noihin lahjoihin, mutta se ei tee hommasta yhtään helpompaa. Oon suoraan sanottuna paska ostamaan lahjoja. HELP ME.
Viettäkää hyvä tuntinen seuraavan pätkän parissa. Nyt loppuu asia. Palaillaan.
Pari viikkoa kulki ohitse. Sen mukana tuulahduksia kaukaisista ystävistä ja rakkaasta. Olenkin elänyt sen jälkeen hiljaiseloa tämän blogin tiimoilta. Hiukan alkaa huolestuttaa, miten selviän kaikista kasaantuneista tehtävistä. En edes taida tietää, mitä kaikkea tulisi tehdä.
Joka tapauksessa olen onnellinen nyt. Kiitos täydellisen viikonlopun rakkauden kanssa ja hyvän ystävän, joka toi toivon takaisin kasvoilleni. En osaa juuri nyt oikein kertoa tarpeeksi, mutta toivon että ymmärrätte.
Kerronpa kuitenkin menneestä viikosta. Mikko saapui tosiaan viime maanantaina matalaan majaani. Arkiset päivät saivat uuden käänteen kun pojat ottivat suulliset kaneliviskiä ja pistivät illat risaisiksi. Päiväkodista asti ollaan pyöritty kausiluontoisesti yhdessä. Välimatka tekee tietysti hallaa ystäväsuhteille, mutta kuten Samae Koskinen kappaleessaan Läski Mulkku toteaa: "vaikkei oltais vuosiin nähty, niin kun me tavataan, on kuin siit' ei olis parii tuntiikaan".
Perjantaihin mennessä saatiin ääniteltyä oma tulkintamme Saran kappaleesta Pitelet Taivasta. Mikko otti junan alleen ja sain illalla kultani kotiini/kotiimme. Siitä ajasta en kehtaakaan teille sen enempää paljastaa, kuin että pääsin tekemään ensimmäistä kertaa Lasagnea. Tuli aika mahtavaa. Oltiin myöskin KoppasJuuson ja hänen avovaimonsa Tiian luksuslukaalissa kyläilemässä. Kiitos kutsusta ja ylläpidosta. I'll return the favor.
Vielä ois vähän ketsuppia (catching up) tekemättä tän blogin tiimoilta, mutta antaapa olla. Ei pidä velloa vanhoja juttuja. Toivotan kaikille hyvää tulevaa viikkoa ja pistämpä tästä vielä linkkiä hyvän väen tahkomaan tulkintaan. Kuunnelkaa se. Annatte Mikolle lisää viewsejä sen youtube-tiliin. Hups! Paljastin.
Huhhuh. Sai taas pelätä henkensä puolesta pari päivää kun poikain kanssa buukattiin keikka Kuopion Henry's Pubiin. Uudelle reenikselle päästiin toissapäivänä ja reenejä ei oo juuri ollu. Oli jo hilkulla, että ois pitäny perua koko missio. Onneksi luottokeikkabasistimme saapuu luotijunalla pelastamaan päivän. Kaljasalkkua ja muita korvauksia vastaan. Asiaan liittyi paljon muitakin aspesteja, mutta pääasia on, että no harm done.
On ollu hetki viime kirjotuksesta, mutta kerrankin voin rehellisesti tunnustaa, että on ollut muutakin elämää kuin tämä tässä ruudun edessä. On ollut yksi kappale ihania viikonloppuja rakkauden seurassa ja loput ressaavaa kouluviikkoa ja bändimeisinkejä. Välillä ajatukset pääsee ottaan niska-perse-otteen ja heitteleen pitkin seiniä, mutta ajan kanssa ihmiset, ajan kanssa.
Pitäis ehkä alkaa harrastaan jotain. Liikunnan puute on tosin ainakin tänään korvaantunut lenkkeilemällä reenikselle ja takasin. Välillä sitä kiroaa omaa yksiötä korkeen vuokran ansiosta, mutta tällasina iltoina oon niin perhanan onnellinen omasta saunasta. Kyllä. Muutama neliö 27:sta on valittu jonkun hienon ihmisen toimesta täyttämään hikikopin virkaa. Enkä ole nyt sarkastinen. On aivan täydellistä välillä astua tuonne kuumaan huoneeseen oluen kanssa ja hiljentyä kovan päivän päälle. Tiedätte kyllä mistä puhun.
Ennenkun astun lauteille kirjoitan vielä muutaman säkeen.
hetken hallitsevat värit
musta
oranssi
mehu ja maalaus
aivolataus
hassua huomata
ei kasvoissa ollut tuntoa
ei ilmettä tai toivoa
pelkkä:
"mitä vittua?"
Tää seuraava kappale on huikee, ja jotenkin se muistuttaa itteeni aina syksystä. Laitan sen tähän mm. siksi.
